Archive by Author

Tiivistelmä työharjoittelusta

27 Tou

Hitto, olen ollut työharjottelun touhussa niin että olen tyystin unohtanut tehdä näitä blogimerkintöjä!! Mutta nyt kirjoitan lyhyen ja tiivistetyn yhteenvedon viisiviikkoisesta työharjottelustani.

Olin siis työharjoittelussa HEOn puolella. Tehtävänä minulla oli pääasiassa tehdä medialinjalle esite, mutta ohessa on tullut myös tehtyä mainosflyeri uudelle linjalle, lehtimainos sekä sarjakuva (+ portfolio pääsykokeita varten). Työviikoilla pidettiin myös kokouksia Raimon kanssa noin pari kertaa per viikko, jolloin vaihdettiin kuulumisia työharjoittelun puolelta ja katsottiin töiden etenemistä.

Työskentelyni on ollut rentoa, välillä kiireistä joidenkin tehtävien kanssa. Esitteen ja muiden töiden teossa olen saanut soveltaa ja kerrata koulussa oppimaani ja minulla on ollut sopivasti aikaa tehdä tehtäviäni. Koska työpäivinä ei ollut varsinaista aikataulua, niin jaoin aikaani tasaisesti kaikkiin tehtäviin. Töiden tekoa on kiristänyt välillä kevätflunssa ja lopulta Lahden Muotoiluinstituutin pääsykokeet.

Olen nauttinut tästä työharjoitteluajastani ja olen pärjännyt mielestäni hyvin hommissani. Tämän jälkeen voin lähteä viettämään kesää hyvällä mielellä.

Kukaan ei tykkää Lötköstä.

19 Mar

Skanneri söi tekstit.

Suloinen tarina omenasta ja madosta.

16 Mar

Ranskalainen Punahilkka

11 Lok

DVD-kansi, joka oikeastaan näyttää kirjan kannelta. Välineinä Adobe Illustrator (alottelijan tasolla) ja Photoshop.

Kummitus

5 Lok

Kolome kuvaa.

13 Syy

“… Kunhan en valvo liian myöhään.”

9 Syy

Tylsä postaus graafisesta suunnittelusta.

5 Syy

Kello on lähes kymmenen aikaan illalla, vierelläni kuppi teetä eikä mitään hajua mistä voisin kirjoittaa.

Koska kertaus on opintojen äiti, lainaan Wikipedian kuvausta alasta:

Graafinen suunnittelu on ulkoasun suunnittelua. Se on sovellettu taidemuoto, joka auttaa katsojaa tulkitsemaan viestiä. Graafista suunnittelua tarvitaan kaikessa kuvallisessa viestinnässä, jota on esimerkiksi painotuotteet,sähköiset julkaisut, elokuvat, animaatiot, mainonta, yrityskuva, pakkaukset, kyltit, merkit ja opasteet.  Graafisen suunnittelun tavoitteita ovat muun muassa käytettyjen elementtien järjestäminen hierarkisesti, informatiivisuus, kuvakielen käyttö viestin tukemiseen ja lisäarvon luominen. Graafisen suunnittelun elementtejä ovat värit, symbolit, teksti, typografia, muodot ja kuvat, materiaalit ja joskus myös liike (TV, elokuvat, sähköiset viestimet).

No mikä sitten toi minut opiskelemaan graafista suunnittelua?

Olen piirtänyt pienestä pitäen, mutten ole aina tarkalleen tiennyt miten voisin hyödyntää sitä ammatinvalinnassa. Photoshoppailuun ja muuhun tietokoneen käyttämiseen olen tutustunut paremmin viimeisen parin-kolmen vuoden aikana, ennen sitä välttelin ohjelmien ja muun koneiden hallintaa niin paljon kun suinkin sillä ajattelin etten vaan osaa. Edellisen koulun jäljiltä olen oppinut paljon ja kiinnostunut myöskin kuvittamisesta sekä logojen, mainosten yms. suunnittelusta. Joten vihdoin ja viimein päätin tänä keväänä rohkaistua ja hakea keväthaussa Lahden Muotoiluinsituutin graafisen suunnittelun linjalle, mutta pääsin varasijalle. Siispä tämän välivuoden ajaksi päätin tulla tänne opiskelemaan tätä alaa oppiakseni lisää ja kasvattamaan luovaa osaamista ja sosiaalisia taitoja.

Lukuvuosi on alkanut kiintoisasti ja odotan uteliaisuudella, mitä se tuo tullessaan.

Lähteet: Wikipedia

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.