Picassoa katsomassa 20.9.09

Ateneumin 18.9. avatussa Picasso-näyttelyssä oli sunnuntaina vilkasta, muttei onneksi jonoiksi asti. Vaikkei Picasso koskaan ole ollut lempitaiteilijoitani, odotin näyttelyä suurella mielenkiinnolla.

Kattava läpileikkaus mestarin urasta sisältää parisataa teosta, jotka on järjestetty ajanjaksojen mukaan. Maalausten lisäksi näytteillä on myös grafiikkaa, veistoksia sekä valokuvia taiteilijasta itsestään. Monet maalauksista jotka tunsin jo ennestään, mutta joita en ollut aiemmin pitänyt mitenkään erityisinä, tekivät minuun nyt yllättävän suuren vaikutuksen. Osan maalauksista jäädessä minulle edelleen yhdentekeviksi huomasin kuitenkin pitäväni todella paljon esillä olevista veistoksista, ja tajusin että käsitykseni Picasson tuotannosta on aiemmin ollut todella suppea. Näyttely siis lienee tehnyt tehtävänsä.

Olin vähän pettynyt muutaman tunnetun teoksen puuttumisesta, joten päätin vielä varmistaa viimeisessä salissa seisoskelleelta museo-oppaalta ettei Avignonin naiset vain jotenkin jäänyt seurueeltamme huomaamatta. Sain vastaukseksi vain kovin hämmentyneen katseen ja pyynnön kuvailla maalausta. Kierroksemme Picasson maailmassa siis päättyi hieman turhautuneissa merkeissä, mutta muuten näyttely täytti kaikki odotukset.

Surrealismi -näyttely ei oikein sytyttänyt

Saimme tehtäväksi käydä Surrealismi-näyttelyssä Tennispalatsissa. En ole aiemmin käynyt kuin yhdessä Tennispalatsin taidenäyttelyssä, joka oli alkuvuoden 2009 Walt Disney -näyttely.

Harmikseni tämä näyttely ei juuri saanut minua innostumaan. Pidän ainoastaan kahden surrealistin, Réné Magritten ja Salvador Dalin töistä. Edes Picasso ei ole taiteilijana minulle kovin tärkeä, vaikka pidän häntä mielenkiintoisena hahmona. Lähes kaikki näyttelyn alakerran töistä olivat minulle pelkkää kubistista sotkua, ja koska en jaksa pohtia mitä puukyhäelmä voisi merkitä taiteellisessa mielessä lähinnä vilkaisin niitä ennen kuin liikuin eespäin.

Yläkerrassa katseeni tavoitti ensimmäiseksi Magritten maalauksen “Pyreneiden linnan”. Pidin teoksesta, mutta siihen innostukseni sammuikin, sillä loput maalaukset ylittivät jälleen käsityskykyni ja mielenkiintoni keskittyi enää lähinnä maalausten värimaailmaan.

Huomasin kuitenkin ensimmäistä kertaa naisten roolin toistumisen surrealistisissa töissä, ja mietin miksi heitä käytettiin sillä tavalla taideteoksissa. Monet työt tuntuivat perversseiltä melko väkivaltaisine kuvineen, kun toiset yhä pysyivät hyvän maun puolella. Joidenkin taiteilijoiden käsitys naisista näkyi hyvinkin selkeästi heidän töissään, ja siksi jotkut teokset saivat minut tästä syystä jopa hieman ahdistumaan.

En oikein pidä lyhytelokuvista tai poptaide-tyyppisistä esille asetetuista esineistä. Vessanpönttö ei herätä minussa minkäänlaisia taiteellisia tuntemuksia oli sillä kuinka hieno surrealistinen nimi tai idea tahansa. Suosikkiteokseni koko näyttelyssä olikin Magritten “Pyreneiden linna” (1959), joka toi mieleen esim. unet sekä satukirjojen kuvitukset. On hyvä kun maalaus on selkeä ja herättää mielikuvia ja ajatuksia ilman että tarvitsee tuntea työn tai taiteilijan taustoja.