Teen omana työharjoittelunani projektia ystävättärelle eli suunnittelen hänen tulevaan Miss Mii yritykseensä yritysilmeen ja mitä ikinä muuta hän tarvitsee minulta tähän liittyen. Eka viikko on nyt kulunut suunnitellen yhteistyössä logoa ja käyntikorttiia (yms), jotka ovatkin valmistumassa muuten hyvää vauhtia mutta jätin järkevästi pentablettini tampereelle ja saan sen ensi viikonlopulla vasta takaisin. Olen nyt suunnittelemassa spostilla välitettävän mainoksen ensi viikon myyntitapahtumaan, jossa hän sitten myy omia käsitöitään Ahlmannin Ammattiopiston Tilapuodissa Tampereella 2.5-5.5 klo 11-16 tai niin kauan kuin tuotteita riittää.
Kuluvaa viikkoani on rasittanut 3 päiväiset pääsykokeet Pekka Halosen Akatemiaan, jotka menivät oikein hienosti, kiitos tämän vuoden opinnot
Pääsykokeissa oli 6 tehtävää joista yksi oli ryhmätehtävä. Tehtävät eivät olleet vaikeita, hyvinkin käytännön läheisiä graafisen suunnittelun tehtäviä.
Kaikkia varmaankin kiinnostaa mitä siellä oikein piti tehdä, joten kerron tässä samalla senkin nyt. Ensimmäisen päivän tehtäviin kuului Koto-nuudelin valmistusohje 3 kuvalla (keittoaika 3min, tarjoilu syvältä lautaselta sekä lisämausta halutessasi appelsiinisiirapilla ja chilillä). Nuudeli pakkauksen suunnittelu oli ollut yksi ennakko tehtävistä. Seuraavana tehtävänä oli suunnitella facebookille 10-vuotisjuhlamerkki jota voidaan käyttää lehdissä,tv:ssä,netissä jne. Toisena päivänä sitten piti kehittää 9 litran maalipurkille uusiokäyttöä niin että maalipurkki olisi vielä tunnistettavissa sekä lisäaineettomalle Jytky-merkkiselle energiajuomalle tienvarsimainos. Kolmantena päivänä eli eilen sitten piti suunnitella ja kuvittaa tv-mainoksen storyboard viidellä kuvalla. Aiheena oli UFF:n kierrätysvaatteiden myyntituloilla tuetaan romaaninaisten koulutusta Romaniassa. Aikaa tälle oli koko päivä ja sitten sivussa käytiin tekemässä 15 minuuttia kestävä ryhmätyö, jossa valittiin 5 kuvaa esitteeseen.
Tästä on hyvä jatkaa- erittäin hyvillä fiiliksillä menin kokeeseen ja tulin pois. Tuntui et osas ja ymmärsi noita tehtäviä mutta nähtäväksi jää saanko kutsun kouluun 16.6
sitä odotellessa!!
Hyviä vappuja kaikille!









Viimeisimmät kommentit