surREALismi –

Syyskuun 22. päivä 2009, suuntasimme porukalla Tennispalatsiin katsomaan Surrealismi näyttelyä.

Etukäteen minulla ei ollut paljoakaan tietoa surrealismista , joten lähdin suhteellisen avoimena, mutta väsyneenä koulupäivästä, näyttelyyn.

Näyttelyyn päästyäni, en voinut uskoa, mitä kaikkea ihmiset kutsuvat taiteeksi. Isossa osassa teoksista oli jotain epäselvää töherrystä, mistä oli vaikea saada edes selvää ja niissä töissä, joista sai selvää, ei ollut mielestäni mitään järkeä.

En voi käsittää, miten ihmiset maksavat suuria summia tuollaisista teoksista.

Taidetta ymmärtämättömänä, voin todeta, että tapahtuma jätti todella tyhjän mielen itselleni ja nyt kuukausien jälkeen, en muistele suurella lämmöllä näyttelystä juurikaan muita teoksia, kuin muutamia valokuvia.

Uskon, että enemmän taiteesta ymmärtävät, saivat näyttelystä enemmän irti.

Dadaa ja surrealismia Tennispalatsissa

Lonesome City Dweller, Herbert Bayer

Taidemuseo Tennispalatsissa ollut Suuntana surrealismi -näyttely luotasi dadaismin ja surrealismin reittejä lähes sadan vuoden ajalta. Tyylisuuntien vanhojen mestareiden teosten joukossa oli myös uusia 2000-luvun surrealistisia näkemyksiä, kuten kaappi, jonka sisälle sai kiivetä näkemään, kuinka taivaalta leijuvasta silmästä muuttui vene, sekä lääkekaapin sisältä löytyvä hiilianimaatio.

En ole koskaan ollut erityinen dadan ystävä, eikä nytkään suurin osa kollaasiteoksista nytkäyttänyt suupieliä ylöspäin innostuksesta (Jiří Kolářin oivalluksia lukuunottamatta). Kuitenkin Suihkulähteen ja muiden readymade-teosten herättämä aivonystyröiden ärsytys oli ihan tervetullutta. Duchampin teosta ei varmasti ole turhaan valittu eniten jälkipolviin vaikuttaneeksi teokseksi, sillä sillä (symbolina readymadelle) on ollut suuri merkitys nykytaiteen muotoutumisessa ja taiteen merkityksen ja määrittelemisen kysymysten herättämisessä; Missä vaiheessa museon seinäänkiinnitetystä vaahtosammuttimesta tulee taidetta? Osallistavaa taidetta, performanssia ja readymadea yhdistelevä paketti- ja röntgenteos oli toisaalta omaa sarjaansa moniulotteisuudessaan.

Surrealismin unimaailman kiehtovuus vahvistui erityisesti Leonora Carringtonin mystisiä öisiä otuksia, Andre Massonin Goethen värisinfoniaa, sekä Magritten rauhallisia sävyjä katsoessa. Näyttelyssä oli useita kiehtovasti tehtyjä ja toisaalta aiheeltaan kiinnostavia teoksia. Surrealismin biomorfismi ja silmänlumeet ovat aina kiehtoneet minua ja näkyneet työskentelytavoissani (mm. automatismi – kuinka paljon helpompaa ja mielenkiintoista on lähteä työstämään jotain uutta jonkun tutun tai valmiin ympärille, esimerkiksi jonkun koulumonisteen nurkkaan? Tätä tekniikkaa käytin myös tiedostamattani simpukoista alkunsa saaneessa tussityössä). Ei mikään täysin turha museokäynti.

So real surreal

Surrealismin näyttely Tennispalatsissa syyskuun 22. iltana ei ehkä tarjonnut niin paljon kuin odotin, mutta pidin siitä silti. Olin siellä hyvin väsyneenä, mutta valmis sukeltamaan kummallisten teosten maailmaan. Väsymys synkronoitui mainiosti näyttelyn tunnelmaan, joka oli suurimmilta osin unenkaltainen ja huokui hulluutta. Leijailin mm. Man Rayn, Jackson Pollockin, René Magritten ja Marcel Duchampin mielenkiintoisten teosten keskellä. Oli myös kiinnostavaa nähdä hieman kokeellisempiakin töitä.

Näyttely tarjosi monipuolisuutta – siihen sisältyi erilaisia kokonaisuuksia, joihin kuului kaikkea maalauksista veistoksiin. Mieleen jäi huone, jossa oli nykytaiteilija Mark Dionin lähettämiä postipaketteja, joiden sisällöstä oli otettu röntgenkuvia. Kun tutkin kuvia, paketit alkoivat tuntua jostain syystä salaperäisemmiltä, vaikka sisältö olikin osittain paljastettu. Pakettien kanssa samalla seinällä sijaitseva Pariisin ilma lasipurkissa teki minuun vaikutuksen, sekä itse idea kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Lyhytelokuvat olivat hypnotisoivia ja Bunuelin ja Dalin surrealismiklassikko Un Chien Andalou oli läsnä myös.

Ajantappoa aneemisessa cinemassa

Viime lauantaina eksyttiin Taidemuseo Tennispalatsin Suuntana surrealismi -näyttelyyn, Pyry muuten vain innokkaana, itse ajantappopuuhissa. Ansiokkaasti siellä pari tuntia kulutettiinkin, hartaasti kaikkiin näyttelyn osioihin (mm. readymade, unen maa, biomorfismi, aikakauslehdet, videot) perehtyen.

Jerusalemin Israel-museosta lainassa olleista teoksista mieleenpainuvimpina mainittakoon erityisesti liikkuvat kuvat: William Kentridgen hiilianimaatio ”Lääkekaappi” sekä Marcel Duchampin hypnotisoiva lyhytvideo ”Anemic Cinema”. Bravo.

Hyvänä kontrastina esillä oli niin esittäviä ja teknisesti taidokkaita (Jiří Kolář, Yves Tanguy) kuin naiivimpiakin (Picasso, blaah) teoksia. Kaiken kaikkiaan näyttely jäi melko kolkoksi muutamia kohokohtia lukuunottamatta. Itseäni kismitti joidenkin sarjojen puutteellisuus (”teokset no. 2 ja no. 5 sarjasta se-ja-se”, missä loput?) sekä itse näyttelytilan turhan innokas ilmastointi, varpaat jäätyivät videoita fiilistellessä.

Ymmärrystä vailla – Surrealismia Tennispalatsissa

Syyskuun 22. päivä suuntasimme kohti Tennispalatsia, jossa oli kaksi kerrosta taidetta aiheenaan surrealismi.

En ole koskaan pitänyt tämänkaltaisista töistä joita esillä oli, koska mielestäni esittämätön taide voi olla myös hienosti toteutettua. Pyrin mennessäni kuitenkin pitämään mieleni avoimena, mutta edes se ei auttanut minua pitämään näyttelystä. Toki muutama jyväkin nousi akanoiden seasta, mutta ne olivat harvassa. Pidin erityisesti Mercel Jeanin “Gardenian haamusta”, huovalla päällystetystä naisen päästä jonka silmät olivat vetoketjut.

Olenkin aina ihmetellyt, että mitä tuo turkisväki kansa monokkeleineen saa katsoessaan luonnosvihkoon pieleen piirretyistä luonnoksista. Minä en saa siitä mitään, täysin ymmärrystä vailla.

Surrealisminäyttely 22.9.09

Rene Magritte - Le seize septembre

Käynti Tennispalatsin Suuntana surrealismi-näyttely jäi hieman vaisuksi osaltani. Jo valmiiksi nuutunut olotilani ei ollut otollinen syvällistä tutkiskelua vaativien teosten tapittamiseen. Läpi näyttelyn vastaan tuli kuitenkin hyvin mielenkiintoisia tekeleitä, vaikka osa näyttelyn annista synnytti minussa vain mitäänsanomatonta hämmennystä.

Alkupuolen kollaaseista osa oli varsin veikeitä, mutta patsaat ja veistokset olivat pikemminkin vain tylsiä. Ne toivat mieleeni jonkin toisen ulottuvuuden puusepän tekemät tekeleet. Näyttelyn edetessä mielenkiintoni kuitenkin heräsi todenteolla, kun hoksasin, että näyttelyssä oli suosikkitaiteilijani Rene Magritten tuotantoa. Pyredeinen linna-teos oli huikea. Pelkästään sen näkeminen teki näyttelystä käymisen arvoisen. Salvador Dalin muutamat taidonnäytteet olivat nekin upeita, samoin kuten Picasson maalaus, joka kuvasi naista rannalla. Muut hänen teoksistaan eivät jääneet niinkään mieleeni.

Värien yltäkylläisyys, aiheiden ja tekotapojen vaihtelevaisuus sekä ylipäätään taideteosten lennokkuus oli piristävää. Esinetaideteokset (onko pisuaari patsas, veistos, vai mikä ihme?) sen sijaan eivät jaksaneet kiinnostaa tuskin vilkaisua enempää. Samaten surrealistiset lyhytelokuvat menivät täysin ohi. Vain ahdistava tunnelma jäi mieleeni niistä.

Loppujen lopuksi näyttely oli mielenkiintoinen ja mieleenpainuva. Sen anti jakautui kuitenkin kahteen osaan: hauskat, jännittävät ja ajatukset pysäyttävät teokset, sekä mitäänsanomattomat ja epämiellyttävät teokset. Taiteenhan kuuluu herättää ajatuksia, joten siinä mielessä näyttely oli hyvin onnistunut. Vai mitä muuta voi todeta, kun pelkää näkevänsä seuraavana yönä painajaisia katselemastaan taidekipaleesta?

Surrealismi -näyttely ei oikein sytyttänyt

Saimme tehtäväksi käydä Surrealismi-näyttelyssä Tennispalatsissa. En ole aiemmin käynyt kuin yhdessä Tennispalatsin taidenäyttelyssä, joka oli alkuvuoden 2009 Walt Disney -näyttely.

Harmikseni tämä näyttely ei juuri saanut minua innostumaan. Pidän ainoastaan kahden surrealistin, Réné Magritten ja Salvador Dalin töistä. Edes Picasso ei ole taiteilijana minulle kovin tärkeä, vaikka pidän häntä mielenkiintoisena hahmona. Lähes kaikki näyttelyn alakerran töistä olivat minulle pelkkää kubistista sotkua, ja koska en jaksa pohtia mitä puukyhäelmä voisi merkitä taiteellisessa mielessä lähinnä vilkaisin niitä ennen kuin liikuin eespäin.

Yläkerrassa katseeni tavoitti ensimmäiseksi Magritten maalauksen “Pyreneiden linnan”. Pidin teoksesta, mutta siihen innostukseni sammuikin, sillä loput maalaukset ylittivät jälleen käsityskykyni ja mielenkiintoni keskittyi enää lähinnä maalausten värimaailmaan.

Huomasin kuitenkin ensimmäistä kertaa naisten roolin toistumisen surrealistisissa töissä, ja mietin miksi heitä käytettiin sillä tavalla taideteoksissa. Monet työt tuntuivat perversseiltä melko väkivaltaisine kuvineen, kun toiset yhä pysyivät hyvän maun puolella. Joidenkin taiteilijoiden käsitys naisista näkyi hyvinkin selkeästi heidän töissään, ja siksi jotkut teokset saivat minut tästä syystä jopa hieman ahdistumaan.

En oikein pidä lyhytelokuvista tai poptaide-tyyppisistä esille asetetuista esineistä. Vessanpönttö ei herätä minussa minkäänlaisia taiteellisia tuntemuksia oli sillä kuinka hieno surrealistinen nimi tai idea tahansa. Suosikkiteokseni koko näyttelyssä olikin Magritten “Pyreneiden linna” (1959), joka toi mieleen esim. unet sekä satukirjojen kuvitukset. On hyvä kun maalaus on selkeä ja herättää mielikuvia ja ajatuksia ilman että tarvitsee tuntea työn tai taiteilijan taustoja.