Työharjoittelu vs Kimmo Hyvönen

löperrykset tosiaan täältä

surREALismi –

Syyskuun 22. päivä 2009, suuntasimme porukalla Tennispalatsiin katsomaan Surrealismi näyttelyä.

Etukäteen minulla ei ollut paljoakaan tietoa surrealismista , joten lähdin suhteellisen avoimena, mutta väsyneenä koulupäivästä, näyttelyyn.

Näyttelyyn päästyäni, en voinut uskoa, mitä kaikkea ihmiset kutsuvat taiteeksi. Isossa osassa teoksista oli jotain epäselvää töherrystä, mistä oli vaikea saada edes selvää ja niissä töissä, joista sai selvää, ei ollut mielestäni mitään järkeä.

En voi käsittää, miten ihmiset maksavat suuria summia tuollaisista teoksista.

Taidetta ymmärtämättömänä, voin todeta, että tapahtuma jätti todella tyhjän mielen itselleni ja nyt kuukausien jälkeen, en muistele suurella lämmöllä näyttelystä juurikaan muita teoksia, kuin muutamia valokuvia.

Uskon, että enemmän taiteesta ymmärtävät, saivat näyttelystä enemmän irti.

Dadaa ja surrealismia Tennispalatsissa

Lonesome City Dweller, Herbert Bayer

Taidemuseo Tennispalatsissa ollut Suuntana surrealismi -näyttely luotasi dadaismin ja surrealismin reittejä lähes sadan vuoden ajalta. Tyylisuuntien vanhojen mestareiden teosten joukossa oli myös uusia 2000-luvun surrealistisia näkemyksiä, kuten kaappi, jonka sisälle sai kiivetä näkemään, kuinka taivaalta leijuvasta silmästä muuttui vene, sekä lääkekaapin sisältä löytyvä hiilianimaatio.

En ole koskaan ollut erityinen dadan ystävä, eikä nytkään suurin osa kollaasiteoksista nytkäyttänyt suupieliä ylöspäin innostuksesta (Jiří Kolářin oivalluksia lukuunottamatta). Kuitenkin Suihkulähteen ja muiden readymade-teosten herättämä aivonystyröiden ärsytys oli ihan tervetullutta. Duchampin teosta ei varmasti ole turhaan valittu eniten jälkipolviin vaikuttaneeksi teokseksi, sillä sillä (symbolina readymadelle) on ollut suuri merkitys nykytaiteen muotoutumisessa ja taiteen merkityksen ja määrittelemisen kysymysten herättämisessä; Missä vaiheessa museon seinäänkiinnitetystä vaahtosammuttimesta tulee taidetta? Osallistavaa taidetta, performanssia ja readymadea yhdistelevä paketti- ja röntgenteos oli toisaalta omaa sarjaansa moniulotteisuudessaan.

Surrealismin unimaailman kiehtovuus vahvistui erityisesti Leonora Carringtonin mystisiä öisiä otuksia, Andre Massonin Goethen värisinfoniaa, sekä Magritten rauhallisia sävyjä katsoessa. Näyttelyssä oli useita kiehtovasti tehtyjä ja toisaalta aiheeltaan kiinnostavia teoksia. Surrealismin biomorfismi ja silmänlumeet ovat aina kiehtoneet minua ja näkyneet työskentelytavoissani (mm. automatismi – kuinka paljon helpompaa ja mielenkiintoista on lähteä työstämään jotain uutta jonkun tutun tai valmiin ympärille, esimerkiksi jonkun koulumonisteen nurkkaan? Tätä tekniikkaa käytin myös tiedostamattani simpukoista alkunsa saaneessa tussityössä). Ei mikään täysin turha museokäynti.

So real surreal

Surrealismin näyttely Tennispalatsissa syyskuun 22. iltana ei ehkä tarjonnut niin paljon kuin odotin, mutta pidin siitä silti. Olin siellä hyvin väsyneenä, mutta valmis sukeltamaan kummallisten teosten maailmaan. Väsymys synkronoitui mainiosti näyttelyn tunnelmaan, joka oli suurimmilta osin unenkaltainen ja huokui hulluutta. Leijailin mm. Man Rayn, Jackson Pollockin, René Magritten ja Marcel Duchampin mielenkiintoisten teosten keskellä. Oli myös kiinnostavaa nähdä hieman kokeellisempiakin töitä.

Näyttely tarjosi monipuolisuutta – siihen sisältyi erilaisia kokonaisuuksia, joihin kuului kaikkea maalauksista veistoksiin. Mieleen jäi huone, jossa oli nykytaiteilija Mark Dionin lähettämiä postipaketteja, joiden sisällöstä oli otettu röntgenkuvia. Kun tutkin kuvia, paketit alkoivat tuntua jostain syystä salaperäisemmiltä, vaikka sisältö olikin osittain paljastettu. Pakettien kanssa samalla seinällä sijaitseva Pariisin ilma lasipurkissa teki minuun vaikutuksen, sekä itse idea kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Lyhytelokuvat olivat hypnotisoivia ja Bunuelin ja Dalin surrealismiklassikko Un Chien Andalou oli läsnä myös.