surREALismi –

Syyskuun 22. päivä 2009, suuntasimme porukalla Tennispalatsiin katsomaan Surrealismi näyttelyä.

Etukäteen minulla ei ollut paljoakaan tietoa surrealismista , joten lähdin suhteellisen avoimena, mutta väsyneenä koulupäivästä, näyttelyyn.

Näyttelyyn päästyäni, en voinut uskoa, mitä kaikkea ihmiset kutsuvat taiteeksi. Isossa osassa teoksista oli jotain epäselvää töherrystä, mistä oli vaikea saada edes selvää ja niissä töissä, joista sai selvää, ei ollut mielestäni mitään järkeä.

En voi käsittää, miten ihmiset maksavat suuria summia tuollaisista teoksista.

Taidetta ymmärtämättömänä, voin todeta, että tapahtuma jätti todella tyhjän mielen itselleni ja nyt kuukausien jälkeen, en muistele suurella lämmöllä näyttelystä juurikaan muita teoksia, kuin muutamia valokuvia.

Uskon, että enemmän taiteesta ymmärtävät, saivat näyttelystä enemmän irti.

Dadaa ja surrealismia Tennispalatsissa

Lonesome City Dweller, Herbert Bayer

Taidemuseo Tennispalatsissa ollut Suuntana surrealismi -näyttely luotasi dadaismin ja surrealismin reittejä lähes sadan vuoden ajalta. Tyylisuuntien vanhojen mestareiden teosten joukossa oli myös uusia 2000-luvun surrealistisia näkemyksiä, kuten kaappi, jonka sisälle sai kiivetä näkemään, kuinka taivaalta leijuvasta silmästä muuttui vene, sekä lääkekaapin sisältä löytyvä hiilianimaatio.

En ole koskaan ollut erityinen dadan ystävä, eikä nytkään suurin osa kollaasiteoksista nytkäyttänyt suupieliä ylöspäin innostuksesta (Jiří Kolářin oivalluksia lukuunottamatta). Kuitenkin Suihkulähteen ja muiden readymade-teosten herättämä aivonystyröiden ärsytys oli ihan tervetullutta. Duchampin teosta ei varmasti ole turhaan valittu eniten jälkipolviin vaikuttaneeksi teokseksi, sillä sillä (symbolina readymadelle) on ollut suuri merkitys nykytaiteen muotoutumisessa ja taiteen merkityksen ja määrittelemisen kysymysten herättämisessä; Missä vaiheessa museon seinäänkiinnitetystä vaahtosammuttimesta tulee taidetta? Osallistavaa taidetta, performanssia ja readymadea yhdistelevä paketti- ja röntgenteos oli toisaalta omaa sarjaansa moniulotteisuudessaan.

Surrealismin unimaailman kiehtovuus vahvistui erityisesti Leonora Carringtonin mystisiä öisiä otuksia, Andre Massonin Goethen värisinfoniaa, sekä Magritten rauhallisia sävyjä katsoessa. Näyttelyssä oli useita kiehtovasti tehtyjä ja toisaalta aiheeltaan kiinnostavia teoksia. Surrealismin biomorfismi ja silmänlumeet ovat aina kiehtoneet minua ja näkyneet työskentelytavoissani (mm. automatismi – kuinka paljon helpompaa ja mielenkiintoista on lähteä työstämään jotain uutta jonkun tutun tai valmiin ympärille, esimerkiksi jonkun koulumonisteen nurkkaan? Tätä tekniikkaa käytin myös tiedostamattani simpukoista alkunsa saaneessa tussityössä). Ei mikään täysin turha museokäynti.

Picassoa katsomassa 20.9.09

Ateneumin 18.9. avatussa Picasso-näyttelyssä oli sunnuntaina vilkasta, muttei onneksi jonoiksi asti. Vaikkei Picasso koskaan ole ollut lempitaiteilijoitani, odotin näyttelyä suurella mielenkiinnolla.

Kattava läpileikkaus mestarin urasta sisältää parisataa teosta, jotka on järjestetty ajanjaksojen mukaan. Maalausten lisäksi näytteillä on myös grafiikkaa, veistoksia sekä valokuvia taiteilijasta itsestään. Monet maalauksista jotka tunsin jo ennestään, mutta joita en ollut aiemmin pitänyt mitenkään erityisinä, tekivät minuun nyt yllättävän suuren vaikutuksen. Osan maalauksista jäädessä minulle edelleen yhdentekeviksi huomasin kuitenkin pitäväni todella paljon esillä olevista veistoksista, ja tajusin että käsitykseni Picasson tuotannosta on aiemmin ollut todella suppea. Näyttely siis lienee tehnyt tehtävänsä.

Olin vähän pettynyt muutaman tunnetun teoksen puuttumisesta, joten päätin vielä varmistaa viimeisessä salissa seisoskelleelta museo-oppaalta ettei Avignonin naiset vain jotenkin jäänyt seurueeltamme huomaamatta. Sain vastaukseksi vain kovin hämmentyneen katseen ja pyynnön kuvailla maalausta. Kierroksemme Picasson maailmassa siis päättyi hieman turhautuneissa merkeissä, mutta muuten näyttely täytti kaikki odotukset.